Kuinka luonnollinen monopoli yksityistettiin
Kotimaan talouspoliittista keskustelua on inflaation ja korkojen lisäksi hallinnut energiapolitiikkansa töpeksineen Uniperin pelastusoperaatio. Saksalaisen energiayhtiön asiat koskettavat myös suomalaisia, Fortumin ostettua suuren osuuden Uniperista sähköverkon myynnistään saamillaan rahoilla. Fortumin omistuksesta taas yli puolet on Suomen valtiolla.
Monopoliomisteisten sähköverkkojen vaihtaminen Uniper-omistuksiin näyttäytyy luonnollisesti juuri tällä hetkellä suomalaisen talouselämän lähihistorian pahimpana virhearviona. Kansalaisen näkökulmasta närkästystä ei helpota se, että Fortumilta sähköverkot ostanut Caruna on korottanut sähkönsiirron hintoja.
Koska sähköverkot ovat ns. luonnollinen monopoli, myynti oli kyseenalaista myös valtavirtaisen taloustieteen näkökulmasta. Luonnollisena monopolina voidaan pitää tilannetta, jossa tuotannossa on merkittävä skaalaetu, mutta palvelun kysyntä ei riitä useammalle yritykselle. Suurten perustamiskustannusten ja rajallisen kysynnän vuoksi ei ole tehokasta tai järkevää, että useampi yritys kilpailee samalla alueella. Valtion väliintulo ja kilpailun rajoittaminen on näin tehokkuudenkin näkökulmasta perusteltua. Käytännössä valtio voi esimerkiksi vastata palvelun tuotannosta tai valita yhden tuottajan palvelulle, asettamilaan ehdoilla. Sähkönjakelu on luonnollisen monopolin klassinen esimerkki.
Koska sähköverkkojen myynti oli jälkeenpäin katsottuna ongelmallista niin talousteorian, kansalaisten arjen, kuin myös Fortumin talouden näkökulmasta, lienee syytä virkistää muistia siitä, miksi sähköverkot myytiin valtion käsistä yksityisille ulkomaisille sijoittajille.
Fortum haluaa myydä, keskusta ostaa
Keskustelua sähköverkkojen myynnistä käytiin erityisesti vuonna 2013. Tammikuussa Fortumin talousjohtajana toimineen Markus Rauramon mukaan Energiamarkkinaviraston sallima kahdeksan prosentin tuotto oli Fortumille liian pieni ja se tavoitteli pääomalleen 12 prosentin tuottoa. Lisäksi Fortum halusi keskittyä vesi- ja ydinvoiman tuotantoon sekä sähkön ja lämmön yhteistuotantoon. Sähköverkkojen ylläpito ei siis ollut Fortumin näkökulmasta tarpeeksi tuottoisaa, eikä strategian mukaista. Tuolloin taloustoimittaja Heikki Arola arvioi, että ajatukseen vaikutti edellisen talven myrskyjen tuhot sekä verkkojen modernisointitarve.
Oppositiossa olleen keskustan Mauri Pekkarinen ihmetteli, miksi kahdeksan prosentin riskitön tuotto ei riitä Fortumille ja vaati hallituksen ministereitä selvittämään, onko verkkojen myynti ristiriidassa kansallisen turvallisuuden ja huoltovarmuuden kanssa. Myös vasemmistoliiton Jari Myllykoski ja SDP:n Päivi Lipponen huolestuivat myyntiaikeista.
Syksyllä 2013 Reuters uutisoi Fortumin käynnistäneen tarjouskilpailun sähkönsiirtoliiketoiminnastaan. Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, että samoihin aikoihin valmistui Fortumin voimala Länsi-Siperiaan.
Oppositiossa ollut keskusta vastusti yhä ankarasti sähköverkkojen myymistä Suomen ulkopuolelle ja esitti vaihtoehtobudjetissaan valtion infrayhtiön perustamista, joka ostaisi verkot Fortumilta. Elinkeinoministerinä toiminut Jan Vapaavuori kuitenkin tyrmäsi ajatuksen. Vapaavuoren mukaan kauppa ei loisi työpaikkoja tai lisäisi verotuloja Suomessa, joten sähköverkkojen ostoon käytettävä raha tuottaisi paremmin jossain muussa sijoituskohteessa. Lisäksi Energiamarkkinaviraston valvoessa hintoja, Vapaavuori uskoi kuluttajien oikeuksien olevan turvatut. Myös omistajaohjausministerinä toiminut Pekka Haavisto tyrmäsi keskustan ajatuksen.
Vuoden 2013 joulukuussa Fortum myi sähköverkot 2,55 miljardilla Suomi Power Networksille, jonka suurimpia osakkaita nimestä huolimatta olivat kansainväliset sijoitusyhtiöt. Sähkönsiirtoyhtiön nimeksi tuli lopulta Caruna Networks Oy. Talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa Paavo Arhinmäki vastusti Fortumin strategian muuttamista, eli käytännössä sähköverkon myyntiä, mutta jäi siellä yksinäiseksi kannassaan.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä arvosteli valtion passiivisuutta ja sanoi monopolialojen soveltuvan huonosti "markkinatoimijoiden temmellyskentäksi". Kokoomuksen Jan Vapaavuori torjui kritiikin ja vetosi jälleen Energiamarkkinaviraston sääntelyyn. Myös Energiamarkkinavirasto toppuutteli uhkakuvia ja uskoi, ettei sähkönsiirron hinta nouse.
Sähköverkkojen myynti toteutui lopulta virallisesti maaliskuussa 2014. Kuten tiedetään, Fortum lopulta käytti myynnistä saamansa rahat Uniperin osakkeiden ostamiseen ja sähköverkkojen uusi omistaja Caruna nosti hintoja.
Professori Petri Kuoppamäki arvosteli tehtyjä kauppoja kaksi vuotta myöhemmin. Hänen mukaansa kauppoja tehtäessä ei ymmärretty perustason kilpailupoliittisia periaatteita. Lokakuussa 2018 Suomessa ihmeteltiin kohonneita sähkönsiirron kustannuksia. Tuolloin sijoitusblogisti Jukka Oksaharju toi esiin, että voimassa ollut sääntely mahdollisti hinnoittelun kattamaan tuoton lisäksi investoinnit esimerkiksi maakaapeleihin.
Lopuksi
Fortumin ja keskeisten ministereiden keskittyminen vaihtoehtoiskustannuksiin - luonnollisen monopolin ja lisääntyvien riskien sijaan - tuotti fiskaalisesta näkökulmasta oudon lopputuloksen. Valtio-omisteinen Fortum luopui sähköverkoista ja käytännössä valtiolle varmatuottoinen pääoma jätettiin hankkimatta, koska vaadittavan kauppasumman arveltiin tuottavan paremmin jossain muualla. Lisäksi kuluttajalle koituvia kustannuksia vähäteltiin tai ne ymmärrettiin väärin asiasta vastanneiden ministereiden, Haaviston ja Vapaavuoren, sekä valvovan viranomaisen toimesta. Samalla valtio-omisteinen Fortum lisäsi omia riskejään tunnetusti huonoin tuloksin.
Sähköverkkojen myynti voidaan myös hahmottaa suunnitelmatalouden ja ordoliberalismin kamppailuna. Sen sijaan, että valtio-omisteinen yritys pitäisi huolta keskeisestä infrastruktuurin osasta, investoisi sen modernisointiin ja saisi samalla kohtuullista tuottoa pitäen kustannukset matalana kuluttajalle, valittiin toinen tie. Tässä ordoliberalistisessa vaihtoehdossa valtion tehtävä, investoimisen sijaan, on markkinoiden sääntely. Käytännössä tämä näkyi luottamuksena Energiamarkkinaviraston toimintaan.